Toinen kannanotto: Käsityön opettaminen vastaa 2000-luvun taitojen vaatimuksiin

• 2000-luvun taitoihin on luokiteltu luovuus ja ajattelun taidot ​
• Luovuus edeltää innovaatiota (Piirto)
• Luovuutta ja flowta edeltää tarpeeksi hyvä taitotaso (Csikszentmihalyi) ​
• Luovan käsityön opettaminen vahvistaa näitä tarvittavia taitoja

Jos haluamme kasvattaa oppilaistamme hyödyllisiä kansalaisia ja työntekijöitä, on otettava huomioon, että nykyiset oppilaat tulevat tekemään hyvin todennäköisesti erilaista työtä ja tarvitsemaan erilaisia taitoja kuin aiemmat sukupolvet. Näistä tulevaisuuden taidoista puhutaan myös 2000-luvun taitoina (21st century skills). 2000-luvun taidoista puhutaan teknologian ja robotiikan lisääntyessä ja töiden sekä niihin vaadittavien taitojen muuttuessa. Kun teknologia, digitaalisuus, robotiikka ja automatiikka muuttavat työnkuvia ja moni työ automatisoituu, on pohdittava, millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat 2000-luvulla. Ja millaisia ovat ne henkilöt, jotka näitä taitoja tarvitsevat. 

e-tekstiili-työ in progress. Kuva: Iina Pärssinen

Nykyisten peruskoulun oppilaiden (ja joidenkin heitä vanhempienkin) voidaan sanoa olevan diginatiiveja. Diginatiivit ovat termin lanseeranneen Prenskyn (2001a) mukaan kuin natiiveja digitaalisen kielen puhujia digitaalisessa maailmassa, verrattuna “digitaalisiin maahanmuuttajiin”, jotka eivät ole kasvaneet koko ikäänsä digitaalisen maailman ympäröivänä. Digitaalisten maahanmuuttajien on taas täytynyt adaptoitua ja opetella digitaalista maailmaa tietoisesti. Suurin osa opettajista, jotka opettavat diginatiiveja ovat digitaalisia maahanmuuttajia, jolloin heidän tulisi huomioida ja reflektoida jatkuvasti omaa opettamistaan oppilaiden oppiessa osittain myös eri tavoin. Diginatiivit ovat pienestä pitäen altistuneet teknologialle, sosiaaliselle medialle ym. ja se on tullut luonnolliseksi osaksi arkea toisin kuin heidän vanhemmilleen. Diginatiivisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että diginatiiveilla teknologian käyttö sujuisi luonnostaan eikä sitä tarvitsisi opetella, vaan sitä, että he ovat syntyneet ja eläneet koko elämänsä digitaalisen maailman keskellä ja se on vaikuttanut heidän tapaansa ajatella ja oppia. (Prensky 2001a & 2001b; Autry & Berge 2011; Kupiainen 2013.) 

Diginatiivit siis oppivat eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. Myös teknologian ja robotiikan yleistyessä ja muuttaessa työelämää, taidot, joita heidän tulisi oppia pärjätäkseen tulevaisuuden työ- ja arkielämässä, ovat erilaisia kuin nykyisin. Yksi näistä 2000-luvun taidoista on luovuus, jonka harjoittaminen ei tarkoita vain ja ainoastaan taiteen tekemistä. Luovuus ei ole vain uusien ideoiden luomista: se on edellytys innovaatioille (Piirto 2011). Jo 1993 julkaistussa Käsityökasvatuksen perusteet –opuksessakin kommentoidaan käsityönopetuksen täytyvän auttaa oppilasta kehittämään “- - työnsä luovaa, itsenäistä suunnittelua ja rationaalista työskentelyä” vastauksena muuttuvan työn vaatimalle tietotaidolle (Suojanen 1993). Tämä pitää mielestämme yhä paikkansa. Haluammekin argumentoida, että luovuuden ottaminen mukaan (tai pitäminen mukana) käsityön opetukseen tukee myös 2000-luvun taitojen kehitystä ja siten myös elämä- ja työelämätaitoja.  

Saori-kudottu seinävaate
Kuva ja työ: Iina Pärssinen

Tietenkin myös, jotta oppilas voisi toteuttaa luovuuttaan käsityötekniikoin, hänen tulee osata siihen vaadittava tekniikka edes jollain tasolla. Vapaavirkkauksen onnistumisen edellytyksenä on virkkaustekniikan osaaminen. Japanilainen Saori-kudonta on myös hyvä esimerkki luovasta suunnittelemattomasta työskentelystä, joka edellyttää tietoa kudonnasta. Vaikka näiden tekniikoiden oppiminen ei olisi vaikeaa, taidoille pitää antaa aikaa kehittyä (ja lisää opetustunteja). Luova toiminta ei rajoitu tekstiilimateriaaleihin ja –tekniikoihin. Vaahteranmäen Eemelin puu-ukkojen veistely oli hyvinkin luovaa tekemistä, mutta edellytti puukon käytön hallintaa, mikä luonnollisesti kehittyi tekemisen kautta.

Luovuus ei ole ihmisen päänsisäinen tapahtuma vaan ihmisen ajatusten ja sosiokulttuurisen kontekstin vuorovaikutusta (Csikszentmihalyi 1996, 23). Csikszentmihalyin mukaan luovuus voidaan määritellä miksi tahansa teoksi, ideaksi tai tuotteeksi, joka muuttaa jo olemassa olevaa elämäaluetta (domain). Luova ihminen siis muuttaa jotain tiettyä elämän aluetta omilla ajatuksillaan tai teollaan. (1996, 28.) Mitä edellytyksiä on sitten luovuuden saavuttamiselle käsitöissä? Luovuus tarvitsee henkiinheräämiseksi paljon aikaisempaa osaamista (käsitöissä juuri niiden erilaisten tekniikoiden osaamista), tietoa (käsitöissä tietoa materiaalien ominaisuuksista ja käyttäytymisestä) sekä luonnollisesti hyviä materiaaleja ja työvälineitä. Tekijä ei voi tietää luovan prosessinsa lopputulemaa, joten hän tarvitsee itseluottamusta ja uskoa siihen, että lopputulos kuvastaa  aiottua (Lonka 2015, 194). Tietenkin luovan prosessin aikana ajatukset voivat muovautua ja muuttua. Sille on annettava mahdollisuus. 

Tilkkumaalausta ja vapaakirjontaa. Iina Pärssinen

Astetta luovempi asetti.
Kuva ja työ: Iina Pärssinen

Luovuus ei myöskään ole vain “luovien ja taiteellisten” ihmisten etuoikeus, vaan se on kaikille mahdollista, ja edistää hyvinvointia. Koska se edesauttaa ihmisten onnellisuutta ja mielenterveyttä (Uusikylä 2012, 199), tulee luovuuden toteuttamiselle antaa mahdollisuus jo peruskoulussakin. Käsityön opetuksessa pitää siis antaa aikaa tekniikoiden oppimiselle, materiaaleiden tuntemukselle, erehdysten ja onnistumisten kautta itseluottamuksen kasvamiselle. Luova oppilas voi hyvin saadessaan toteuttaa itseään. Uusitalo (2012, 198) toteaa myös, että “luovuutta edistävä ympäristö tukee ajattelun vapautta”. Sellaiselle ei ole hedelmällistä pohjaa, jos opettaja ei aidosti hyväksy ja mahdollista monimateriaalista käsityötä vaan liputtaa joko teknisen tai tekstiilityön puolesta. Tai jos opettaja ei anna tilaa taiteelliselle tulkinnalle ja luovuudelle kommentoimalla "kokemukseni mukaan taide alkaa siitä, missä taito loppuu". Opettajan asenteet välittyvät oppilaisiin muillakin tavoin, kuin pelkästään sanojen kautta.

- Iina ja Laura 

Lue myös ensimmäinen kannanotto: Vastakkainasettelun aika on ohi!
Ja kolmas kannanotto: Käsityön hyvinvointia vahvistavia vaikutuksia tulee myös korostaa 

Lähteet: 

Autry, A. J. & Berge, Z. (2011). Digital natives and digital immigrants: Getting to know each other. Industrial and Commercial Training, 43(7), pp. 460-466. 

Csikszentmihalyi, M. (1996). Creativity: Flow and the psychology of discovery and invention. New York: HarperCollinsPublishers.

Kupiainen, R. (2013). Diginatiivit ja käyttäjälähtöinen kulttuuri. Widescreen 1/2013.  http://widerscreen.fi/numerot/2013-1/diginatiivit/ 

Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen (1. painos ed.). Helsingissä: Otava.

Piirto, J. (2011). Creativity for 21st century skills: How to embed creativity into the curriculum. Rotterdam: SensePublishers.

Prensky, M. (2001a). Digital Natives, Digital Immigrants Part 1. On the Horizon, 9(5), pp. 1-6. 

Prensky, M. (2001b). Digital Natives, Digital Immigrants Part 2: Do They Really Think Differently? On the Horizon, 9(6), pp. 1-6. 

Suojanen, U. (1993). Käsityökasvatuksen perusteet. Porvoo: WSOY.

Uusikylä, K. (2012). Luovuus kuuluu kaikille. Jyväskylä: PS-kustannus.